Cliff Furnald, CMJ New Music Report #508, Feb 10th, 1997
Skirting the boundaries between ancient folk and aggressive jazz,
the World Mänkeri Orchestra (also known as Etnopojat,
"the ethnic boys") is one of the most daring in Europe today.
Their mission is simple: to take the ancient instruments of Scandinavia
and bring them into the next century. To do this required research,
they sought out mänkeri and liru, early and primitive
reed instruments made of wood and birchbark, and the kantele, a
horse-hair zither that is pretty much the national instrument of Finland.
Not content with imitations or limitations, they went into their workshop
and built their own based on their research, expanding them in odd and
wonderful ways until they had the arsenal they needed. To these instruments
they add percussion and electric bass (their only bow to factory-made
contemporary tools), and subtle manipulations by their engineer, an
essential member of the band.
From these strange roots they produce a free jazz that is so primitive it stings, and at times it's so beautiful it hurts. The five tone scale of the music seems to enhance rather than limit their scope, pushing them constantly to use the vocalizations of the instruments in creative, surprising ways. They express themselves on their reeds with same dynamics as a David Murray or on percussion with the same creativity as Glen Velez. But they are uniquely Finnish, also. Their phrases harken back to old folk tunes, and the modal tunes give their work that elusive "eastern" quality common to so much of Finland's tradition. The World Mänkeri Orchestra is a unique experience, a one-of-a-kind jazz band that looks around the world for its inspiration before settling in right at home for its execution.
(You can hear the band's music and read about them at their web site: www.vip.fi/primus. I also have an interview and reviews of previous work by them at www.rootsworld.com/rw/finland/)
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 24.1.1997.
Mänkerien takana puhaltelevat Etnopojat ja Primitiivisen musiikin
yhdistys Nakkilasta. Kaksi miestä hoitelee omatekoisia
tuohitorvia ja huiluja, yhdellä on basso ja neljäs lyö.
Kyse on pitkälti improvisoinnista. Näkökulma
world- ja etnohommiin lienee lievästi ironinen, mutta lopputulos
on free-mielessä yllättävän artikuloitunut,
nyansoitu ja soinnillisesti kiinnostava. Mänkereissä
on jännä klangi. Niillä voisi luoda
"rikkaampaakin" kudosta, toisaalta hiljentyminen
"primitiivisyyden" ääreen rauhoittaa.
Jaakko Eräpuu, Rytmimusiikki 1/1997
Hauskasta kutsumanimestään huolimatta The World Mänkeri
Orchestra tekee varsin vakavastiotettavaa musiikkia. Jos nyt sitten pystyy
suhtautumaan vakavasti bändiin, joka kuullostaa marokkolaisten
jajouka-pelimannien ja World Saxophone Quartetin väliin pudonneelta
ryhmältä Wesalan klaanista karanneita
väinämöisiä.
Muinaisin suomalais-ugrilaisin perinnesoittimin - mänkerein, liruin ja harmetein - varustetut, mutta myös perkussioita, hevonharjakanteleita ja bassoa taiten käsittelevät miehet ovat siis matkalla sovelletusta kansantieteestä vapaamuotoiseen jazziin, eivätkä tottavie jätä epäselväksi sitä, että näiden etappien välinen etäisyys on suorastaan olematon. Sama alkukantainen voima, yhtäläinen ilmaisun irtonaisuus.
Tätä taustaa vasten voi pitää suorastaan luonnollisena, että EkE!:n masteroinut Otto Donner luonnehti WMO:ta vuoden valopilkuksi, mistä taas vastikään TV-1:n kulttuuritoimituksen vastaavalla nimityksellä muistettu Tampere Jazz Happeningin Aila Manninen voisi ottaa vinkin ja buukata bändin kuluvan vuoden kisojensa kotimaiseksi kummajaiseksi. Ihan totta: EkE! on kaikkea sitä, mitä muut tänä vuonna julkaistavat kotimaiset jazzlevyt eivät ole.